|
TIEDOTE: ParaNet ry [Jani Lassila] ParaNet ry. käynnistää Suomen historiassa ainutlaatuisen paranormaalin tutkimusohjelman 10. tammikuuta 2004. Sen on tarkoitus kestää yhteensä kolme vuotta eli vuoden 2006 loppuun saakka. Tutkimusohjelma on kolmivaiheinen, jonka ensimmäisessä vaiheessa painotutaan apurahojen etsimiseen, tutkimussuunnitelmien tarkentamiseen ja muuhun valmistelevaan työhön tutkimuksen ohessa, kun toisessa vaiheessa painotutaan jo itse tutkimukseen ja kolmannessa vaiheessa painopiste on yhteisen loppuraportin tuottamisessa. Tutkimusohjelmaan kuuluu sisältyy muun muassa kolme tutkijatapaamista, joista ensimmäiset ovat seminaarimuotoisia ja viimeinen vuonna 2006 laajemmalle yleisölle osoitettu ParaDigma-tapahtuma tutkimustulosten julkistamiseen. Tutkimusohjelmassa on toimiva ympäristö omien tutkimusasetelmien kehittämiseen, Suomen parhaat alan asiantuntijat arvioimassa todellista apurahatarvetta, hyvät edellytykset toimivan rahoituksen hankkimiseen, edulliset tilankäyttömahdollisuudet, edistykselliset mahdollisuudet raportoida tutkimustyöstä ja saada myös palautetta sekä tehokkaat puitteet alueelliseen yhteistyöhön. Tutkimusohjelmaan pääseminen tuo myös selkeämpää uskottavuutta omalle tutkimustyölle. Tutkimusohjelman ensisijainen tarkoitus on tarkentaa paranormaalin tutkimustarpeita ja edistää jo vireillä olevia tai toimivia mielekkäiksi katsottuja tutkimushankkeita. Tutkimusohjelmalla on tällä hetkellä 1000 euron pohjarahoitus tutkimusapurahoihin, minkä lisäksi ParaNet on varannut toisen samansuuruisen summan tutkimusohjelman toimintojen takaamiseen - mahdollisesti myöhemmin osaltaan niin ikään tarpeen vaatiessa apurahoihin. Tutkimusohjelman rahoituksen hankinnasta vastaa ensisijaisesti tutkimusohjelman koordinaattori. Tutkimusohjelman koordinaattoriksi on mahdollista hakea vielä tammikuun alkuun saakka. Hakemukset CV:n kera on toimitettava ParaNetin puheenjohtajalle viimeistään torstaina 8.1.2004. Nyt ennen tutkimusohjelman käynnistämistä ja myös sen toiminnan aikana ainakin vielä toukokuuhun saakka yhdistys vastaanottaa hakemuksia tutkimusohjelman piiriin tutkijoilta, joiden edustamat aiheeseen kytkeytyvät tieteelliset tutkimukset eivät toistaiseksi ole minkään tutkimusohjelman yhteydessä. Tutkimukselta edellytetään, että aihepiiri liittyy keskeisesti paranormaaleihin ilmiöihin, kokemuksiin, uskomuksiin, tiedonhankintaan, kulttuuriin tai itse paratutkimukseen. Hakemukset tutkimusohjelman piiriin ennen 10. tammikuuta 2004 on osoitettava ParaNetin puheenjohtajalle ja tämän jälkeen hallituksen kokouksessaan valitsemalle tutkimusohjelman koordinaattorille, joka ilmoitetaan tällä tiedotuslistalla. Hakemuksiin on sisällytettävä tutkimuksen rahoitus- ja tutkimussuunnitelmat sekä tutkimuksen vastuuhenkilö ja muut tutkimukseen osallistuvat. Oleellisista tutkimussuunnitelman muutoksista on tiedotettava tutkimusohjelman koordinaattoria. Tutkimusohjelma jakaa mainitut 1000 euroa tutkimusapurahoina erilaisten tukitoimintojen rahoittamiseen. Tukitoiminnoilla tässä tarkoitetaan muun muassa sellaisia kulueriä kuin tutkimusvälineiden hankinta ja vuokraus, tilojen vuokaus ja matkakulut. Henkilökohtaisia apurahoja, joista maksetaan tutkijan tai tutkijoiden palkka, tutkimusohjelma ei ainakaan ensimmäisten jakokierrosten yhteydessä myönnä. Apurahojen jako tapahtuu todennäköisesti kahdessa osassa, joista ensimmäinen jakokierros on 10.1.2004 ja toinen jakokierros ParaNetin tutkimusseminaarin yhteydessä 22.2.2004. Apurahaa voivat hakea ainoastaan tutkimusohjelmaan hakeneet tutkimukset. Kirjalliset apurahahakemukset voi lähettää tutkimusohjelmaan haun yhteydessä ja niiden on ensimmäisen jakokierroksen osalta oltava perillä viimeistään 7.1.2004 ja toisen jakokierroksen osalta viimeistään 9.2.2004. Apurahahakemukset tulee toimittaa ensimmäisellä jakokierroksella niin ikään yhdistyksen puheenjohtajalle ja toisella jakokierroksella tutkimusohjelman koordinaattorille. ParaNet tarkastelee aktiivisesti mahdollisuuksia saada avustuksia ja apurahoja tutkimusohjelman toteuttamiseen. Tähän liittyen ParaNet päättää adressihankkeensa tammi-helmikuun vaihteessa ja pyrkii hakemaan samassa yhteydessä Opetusministeriötä rahoitusta tutkimusohjelmaan. Tutkimusohjelmaan osoitetut avustukset ja apurahat kohdistetaan tutkimusapurahoina ohjelmaan kuuluvien tutkimusten, tutkimushankkeiden sekä -projektien käyttöön apurahahakemusten perusteella. Tulevista tutkimusaporahojen jakokierroksista ilmoitetaan myöhemmin, mutta tarkoituksena on, että yhdistys jakaa tutkimusohjelmaan osallistuville tutkimuksille osoitettuja tutkimusapurahoja säännöllisesti koko tutkimusohjelman ajan. Yhdistyksen hallitusta tukee tehtävässään asiantuntijaryhmä, jonka jäseniltä pyydetään tarpeen vaatiessa lausuntoja tutkimusohjelmaan liitettävistä tutkimuksista sekä tutkimusapurahojen jaosta päätettäessä. Yhteenvetävästi voi siis todeta tutkimusohjelman tarjoavan varteenotettavat puitteet paranormaalin tutkimukseen liittyvän tutkimustyön tekemiselle. Hakemalla tutkimusohjelmaan on myös mahdollisuus laadukkaan yhteistyön avulla edistää paranormaalin tutkimuksen julkisuuskuvaa ja edesauttaa sen sisäisten painotusten kehittymistä kohti kriittistä, asiantuntevaa ja myös hyötynäkökohdat huomioivaa toimintaa. Tutkimusohjelmaan liittyvät tiedustelut voi osoittaa ParaNetin tiedottajalle. [28.12.2003] © 2003 Jani Lassila
Julkaistu 2003 ParaDocsissa, www.paranet.fi/paradocs/uutisia.html |