Tutkimuksen nykytilasta

Arvon kollegat,

Listalla on viime päivinä ollut puhetta parapsykologisen tutkimuksen "lamasta", jonka on katsottu johtuvan tutkimustulosten ja alan arvostuksen puutteesta. Kun paranormaaliin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta kuitenkin tarkastellaan kokonaisuutena ja koko maailman mittakaavassa, tutkimuksen nykytilasta välittyy varsin toisenlainen kuva. Olen nimittäin väitöstutkimukseni ohessa tehnyt pienimuotoista tutkimusta juuri tähän asiaan liittyen surffailemalla paranormaalin tieteellistä tutkimusta tekevien tai julkaisevien organisaatioiden, tutkimusprojektien, tutkimusjulkaisujen ja konferenssien Internet-sivuilla. Tällaisia tahoja on tähän mennessä löytynyt kymmenittäin. Vaikka en ole vielä ehtinyt käydä läheskään kaikilla sivuilla, ja vaikka tarkasteluni on ajanpuutteen takia jäänyt melko pintapuoliseksi, aineistosta on ilmennyt ainakin kolme tärkeää seikkaa: 1) positiivisia tuloksia ON saatu (tosin myös negatiivisia ja nollatuloksia) , 2) paranormaalin tieteellinen tutkimus ei ole (enää) naurun asia, vaan vakavasti otettavaa tiedettä (esim. amerikkalainen The Parapsychological Association on ollut arvovaltaisen AAAS:n (The American Association for the Advancement of Science) jäsenenä jo vuosikymmeniä), sekä 3) kyseistä tutkimusta tehdään tänä päivänä suhteellisen paljon, ja suunta on ilmeisesti edelleen kasvamaan päin. Niin että WWW-materiaalin perusteella ainakin voidaan väittää, että huhut paranormaalin tieteellisen tutkimuksen kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja. :-)

Jostakin syystä suomalaisessa tiedemaailmassa viljellään kuvaa ala-arvoisesta ja tuloksettomasta, pystyynkuivaneesta parapsykologiasta, vaikka ulkomailla tutkimus vaikuttaa hyvinkin elinvoimaiselta, ja se on laajentunut kattamaan paljon suuremman kohdealueen kuin vain perinteiset parapsykologiset ilmiöt (ESP ja PK). Jos halutaan keskustella vakavasti siitä, millaisessa tilassa paranormaalin tutkimus todellisuudessa on, kannattaa ottaa asioista selvää mahdollisimman tuoreista lähteistä. Tähän juuri tähtään mainitulla tutkimuksellani: on aika kartoittaa tutkimustoiminta ja päivittää tiedeyhteisön kuva alan tutkimuksesta!

Esittelen tutkimuksen alustavia tuloksia parakonferenssissa 19.2. otsikolla "Paranormaalin tieteellinen tutkimus maailmalla" - tervetuloa tilaisuuteen kuulemaan lisää! Alla on esitelmäni tiivistelmä, johon toivon saavani kommentteja tutkimuksen kehittämiseksi. Aion myöhemmin kirjoittaa tutkimuksesta vertaisarvioidun artikkelin ParaDocsiin, joten jo tästäkin syystä palaute on tarpeen. Tietääkö kukaan muuten aikaisemmista vastaavista yleiskartoituksista?

------------------------------

PARANORMAALIN TIETEELLINEN TUTKIMUS MAAILMALLA

Jarkko Kari

Tiivistelmä

Maailmalla tehtävä paranormaalin tieteellinen tutkimus tunnetaan Suomessa valitettavan huonosti. Tämä esitelmä pyrkii kuvaamaan kyseisen tutkimustoiminnan nykytilaa sekä tämän avulla hälventämään asiaan liittyviä ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä tässä ovat: 1) Mitä tieteellistä tutkimusta tekeviä ja julkaisevia tahoja on olemassa? 2) Millaisia ne ovat muodoltaan? 3) Missä ne sijaitsevat? 4) Mikä on niiden tarkoitus? 5) Miten ne toimivat? 6) Mitä tutkimuskohteita ne tarkastelevat? 7) Millaisia tuloksia ne ovat saaneet? 8) Miten ne suhtautuvat paranormaaleihin ilmiöihin? Artikkeli pohjautuu empiiriseen tutkimukseen, jonka tutkimusote oli sekä laadullinen että määrällinen. Kysymyksiin etsittiin vastauksia analysoimalla paranormaalin tieteellistä tutkimusta käsitteleviä WWW-sivuja. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki löydetyt relevantit organisaatioiden, tutkimusprojektien, julkaisujen ja konferenssien kotisivut. Tulokset olivat paranormaalin tutkimuksen kannalta rohkaisevia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että aihealueen tieteellinen tutkimus on ilmeisesti positiivisten tulosten ja vapautuneemman ilmapiirin ansiosta kasvamaan päin. Näin ollen Suomessakin tarvittaisiin kipeästi lisää akateemisella tasolla tapahtuvaa paranormaalin tutkimusta, jolle parhaat edellytykset loisi asialle omistettu tutkimuslaitos.

[Jani, ota tämä talteen!]

--------------------------------

Kaikki tutkimuksessa mukana olevat organisaatiot, julkaisut ynnä muut tahot yhteystietoineen tulevat aikanaan myös verkostomme WWW-sivuille. Tästä lähtien tiedotan postituslistalla kaikesta aineistosta, joka menee nettiin. Näin tutkimusta tukeva tieto välittyy tutkijoille tehokkaammin.

Jarkko Kari
csjakar@uta.fi

 



© 2000 Jarkko Kari
Julkaistu 2002 ParaDocsissa, www.paranet.fi/paradocs/keskustelua.html