Paranormaalin tieteellinen tutkimus ja ParaNet ry

Jarkko Kari

Ufotutkimusta voidaan syystä pitää osana muuta paranormaalia koskevan tutkimuksen kenttää. Paranormaalin tieteellistä tutkimusta on varsinaisesti tehty noin 150 vuoden ajan, vaikkakin aiheeseen liittyvien uskomusten ja tapojen tutkimusta on harjoitettu Suomessa jo ainakin 1700-luvulta lähtien. Pitkistä perinteistä huolimatta tutkimus on ollut - lähinnä niukoista resursseista johtuen - suhteellisen vähäistä. Oletetut paranormaalit ilmiöt ovat olleet siinä määrin hankala tutkimuskohde, että varmoja todisteita niiden olemassaolosta on ollut hyvin vaikea löytää käytettävissä olleilla menetelmillä.

Kotimaassa paranormaalin tutkijat ovat olleet poikkeuksellisen heikossa asemassa; erityisesti ilmiöalueen luonnontieteellinen tutkimus on kohdannut kovaa vastarintaa muun tiedemaailman taholta. Ihmistieteelliseenkin tutkimukseen on ollut varsin vaikea saada tarvittavaa rahoitusta. Niinpä paranormaalin tutkimus on jäänyt valitettavan ”satunnaiseksi” toiminnaksi, vaikka se on kaivannut suunnitelmallisuutta jo pitkään. Joidenkin mielessä voi kuitenkin herätä kysymys: ”miksi paranormaalia sitten pitäisi tutkia tieteellisesti?” Tähän voidaan vastata ainakin kahdella keskeisellä väittämällä: 1) tieteellisillä menetelmillä saadaan luotettavaa tietoa, ja 2) tutkimuksen kautta paranormaali voi saada laajempaa hyväksyntää yhteiskunnassamme.

Alan suomalainen kattojärjestö Paranormaalin Tieteellinen Tutkijaverkosto (ParaNet ry) perustettiin vuonna 1998 edistämään paranormaalin tutkimusta ja sen edellytyksiä. Tänä päivänä ParaNet yhtäältä koettaa tiedotuksen avulla pehmittää muun tiedemaailman ennakkoluuloja, jotta se olisi vastaanottavaisempi uusille asioille. Toisaalta yhdistys pyrkii institutionalisoimaan paranormaalin tutkimusta perustamalla maahamme paranormologisen tms. professuurin, tutkimusohjelman ja/tai tutkimuslaitoksen.

Molemmat strategiat edellyttävät ennen kaikkea A) rautaisia perusteluja sille, miksi paranormaalin tutkimus on niin tärkeää, sekä B) tieteen pelisääntöjen noudattamista. Jos näissä onnistutaan, alan tutkimus voidaan lopultakin saada terveelle pohjalle niin asenteiden kuin rahoituksenkin mielessä. Mutta jos kyseisissä toimenpiteissä epäonnistutaan, paranormaalin kotimainen tutkimus on jopa vaarassa taantua pelkäksi harrasteluksi. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että paranormaalin - mukaan lukien ufojen - tieteellisellä tutkimuksella on valoisa tulevaisuus!

 


© 2003 Jarkko Kari
Julkaistu 2004 ParaDocsissa, www.paranet.fi/paradocs/keskustelua.html