|
||||||||||
|
Ajankohtaista ParaNetissä
TapahtunuttaTällä osastolla on ParaNet ry:n omia lyhyitä uutisia. Pidemmät uutisartikkelit (myös maailman tapahtumista) sijaitsevat ParaDocsin uutissivuilla. 20055. tammikuuta: Paranetin kotisivut siirretään osoitteeseen www.paranet.fi. Hallitus ei katsonut vanhan rajatiede.org osoitteen olevan eduksi yhdistykselle. Rajatiede on aivan liian helppo sekoittaa sanaan rajatieto, jolla ei ole tekemistä tieteen kanssa, vaan kuvaa uususkonnonnollisuuden muotoa. Lisäksi sellaista tieteenalaa kuin rajatiede ei ole olemassa tieteen valtavirran näkökulmasta. Sana rajatiede yhdistyy enemmän pseudotieteeseen - ikään kuin oltaisiin vain tieteen rajalla, mutta ei aivan sitä. Paranormaalin tutkimus on jo sinänsä vaikea alue valtavirran tieteen kannalta. Yhdistyksen on turha kerjätä lisää vaikeuksia leimautumalla vähätteleviin termeihin, kuten rajatiede. 200418. joulukuuta: Paranetin kirjasto siirretään uusiin tiloihin. 24. marraskuuta: Tiedote: Jani lassilalla ei ole mitään tekemistä ParaNet ry:n kanssa 200329. elokuuta: Samalla kun Psykobiofysiikan Instituutti muutti omiin toimitiloihin Turussa, siitä tuli ParaNetin alainen mutta autonominen tutkimusyksikkö. Tämä merkitsi yhdistyksen ja Instituutin välisen suhteen virallistamista ja yhteistyön tiivistämistä. (Instituutti ei toimi enää vuonna 2004 Paranetin alaisuudessa.) 16. elokuuta: Viisi vuotta täyttäessään ParaNet järjesti juhlaseminaarin luonnon helmassa Kustavissa lähinnä omille jäsenilleen. Ohjelmaan kuului mm. seuran historiikki ja tulevaisuuden suunnittelua sekä leppoisa illanvietto. Tilaisuus oli "yleisömenestys", sillä se kokosi yhteen parisenkymmentä osallistujaa. Tapahtuman aikana jaettiin yhdistyksen ensimmäiset kunniakirjat sellaisille jäsenille, jotka ovat toimineet aktiivisesti organisaation hyväksi. Tällä kertaa nämä henkilöt olivat Mervi Juntunen, Olavi Kiviniemi ja Sari Mastromarino. Samana päivänä ParaNet päätti ryhtyä Poltergeist-tutkimushankkeen vastuutahoksi. 6. huhtikuuta: Järjestömme jakoi ensimmäistä kertaa Suunnannäyttäjä-palkinnon, johon kuului todistus, arvonimi "Suunnannäyttäjä 2002" sekä sadan euron kannustusraha. Palkinto myönnettiin FM Kirsi Hänniselle pro gradu -työstään "Yliluonnollisen ilmeneminen ufokontaktikerronnassa". Kilpaan osallistui 17 kotimaista, vuonna 2002 julkaistua tieteellistä tutkimusta paranormaalin alueella. Asiasta kerrotaan lisää ParaDocsin uutisartikkelissa. 10. maaliskuuta: Yhdistys päätti perustaa tiedottajan toimen. Henkilön tehtävänä on niin sisäinen kuin ulkoinenkin informointi sekä tiedusteluihin vastaaminen. Tiedottajamme sähköpostiosoite on info at rajatiede.org (vanha osoite). ParaNetin ensimmäiseksi tiedottajaksi valittiin Jani Lassila. 200216. joulukuuta: Tutkimusseura avasi oman kaupan Internetissä. Ensi alkuun valikoima oli kovin suppea: 8 kpl Projectiology-eepoksia. 15. marraskuuta: ParaNetin kirjasto sai oman sähköpostiosoitteensa kirjasto at rajatiede.org (vanha osoite). Aikaisemmin kirjastolla oli yhteinen postilaatikko arkiston kanssa. 4. marraskuuta: Tämän Web-sivuston sivujen lukumäärä rikkoi sadan rajan. Mukaan ei lasketa sähköpostilistojemme eikä palautelaatikon sivuja, jotka ovat muilla palvelimilla. 5. heinäkuuta: Yhdistys sitoutui Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistoon Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (luettavissa verkko-osoitteessa http://www.pro.tsv.fi/tenk/htk.pdf) allekirjoittamalla siihen liittyvän sopimuspaperin. Tällä eleellä ParaNet tahtoo osoittaa, että se omalta osaltaan edistää ja valvoo tieteen periaatteiden toteuttamista käytännön tutkimustyössä. 14. toukokuuta: ParaNetin kirjastoa ryhdyttiin laajentamaan verkostomuotoiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tästä lähtien solmukohtana toimii yhdistyksen yhteinen kirjasto, ja tätä täydentävät yksittäisten jäsenten omat kokoelmat. 7. huhtikuuta: ParaNetin ensimmäinen vuosikokous pidettiin Tampereella seitsemän jäsenen voimin. Yhdistyksen hallituksen kokoonpano muuttui vain vähän. 20. maaliskuuta: Yhdistyksen oma kirjasto avattiin väliaikaisessa sjoituspaikassa Tampereella heti kun ParaNetin hallussa oleva kirjallisuus ja muu materiaali saatiin luetteloitua. Kokoelman suuruus oli ensimmäisenä päivänä 156 dokumenttia. 12. maaliskuuta: ParaNetin uuden Web-sivuston alkusivulla (http://rajatiede.org) kävijöiden lukumäärä rikkoi tuhannen rajan. Tähän kului aikaa vain 19 päivää (sivut avattiin yleisölle 21.2.). Vertailun vuoksi mainittakoon, että vastaava luku vanhalla sivustollamme oli n. 6000 kävijää suunnilleen kahdessa ja puolessa vuodessa. Uuden sivustomme alku näyttää siis todella lupaavalta ainakin käytön suhteen! 11. maaliskuuta: Tutkimusarkistomme avattiin paranormaalin tutkijoille Tampereella. Aluksi se koostui kolmesta eri aineistosta. 5. maaliskuuta: Turussa perustettiin valtakunnallinen Paranormaalin kenttätutkimusryhmä, joka on monitieteinen ja eri organisaatioiden välinen yhteisprojekti. Tiimin tarkoituksena on tutkia väitettyjä yliluonnollisia ilmiöitä (kuten poltergeisteja) paikan päällä. Hankkeen vastuutaho on Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos, ja ParaNet on siinä myöskin tiiviisti mukana. 27. helmikuuta: Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi ParaNet ry:n merkittäväksi yhdistysrekisteriin. Täten seurasta tuli oikeuskelpoinen yhteisö. 25. helmikuuta: ParaNetin hallitus päätti myöntää yhdistyksen ensimmäisen tutkimusapurahan (50 euroa) elektroniikkaspesialisti Martti Waldenille EEG-laitteen kehittämiseen. Hän on mukana psykobiofysiikan tutkimusprojektissa, jonka alustava suunnitelma on täällä. 21. helmikuuta: ParaNetin kotisivujen toinen versio avattiin yleisölle. Suurimmat muutokset tapahtuivat sivuston laajuudessa, rakenteessa ja graafisessa toteutuksessa. ParaDigman sivut sijaitsevat nyt ParaNetin sivustolla, mihin ne kuuluvatkin. Syntyipä kokonaan uusia osastojakin, nimiltään ParaIndex ja ParaGraphs. ParaIndex on lähinnä tutkijoille suunnattu hakemisto, josta löytyy kosolti linkkejä ja viitteitä kaikenlaisiin paranormaalin etupäässä tieteellisiin tutkimusresursseihin. ParaGraphs puolestaan on yhdistyksen jäsenille tarkoitettu uutis- ja tiedotuslista. WWW-sivujemme uusiutuminen johtui ennen kaikkea siitä, että epävirallinen tutkijaverkostomme muutettiin viralliseksi yhdistykseksi (ks. alla). Samalla niiden ylläpitäjä vaihtui. 200121. joulukuuta: Saimme avattua ParaNetille oman Internet-domainin "rajatiede.org". Yhdistyksen puheenjohtaja otti käyttöön uuden sähköpostiosoitteen paranet at rajatiede.org saman tien. Varsinainen syy domainin hankkimiselle oli kuitenkin Web-osoitteemme lyhentäminen. Uudet kotisivut on määrä avata lähiaikoina. 23. marraskuuta: Jätimme perusilmoituksen Yhdistysrekisteriin. ParaNetin rekisteröinti kestänee puolisen vuotta. 10. marraskuuta: ParaNetin Turun paikallisosasto aloitti toimintansa kokoontumalla Kellariravintolassa. Tästä eteenpäin osasto jatkoi mm. kokoontumalla yleisiin keskustelutilaisuuksiin joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Niihin on sikäli vapaa pääsy, että paikalle voi saapua vaikkei olisikaan ParaNetin jäsen tai edes kiinnostunut jäsenyydestä - pelkkä kiinnostus yhteistyötä tai aihetta koskevaa tutkimuksellista keskustelua kohtaan riittää. Lisätietoja asiasta saa paikallisosaston yhteyshenkilöltä. 30. lokakuuta: ParaNetin vanha yleiskäyttöinen sähköpostilista paranet-fin muutettiin keskustelufoorumiksi, johon voi liittyä kuka tahansa. Samalla avattiin uusi tiedotus- ja uutislista ParaGraphs, johon on pääsy vain yhdistyksen jäsenillä. 20. lokakuuta: Helsingissä pidettiin toinen perustava kokous, jossa ParaNet muutettiin verkostosta yhdistysmuotoiseksi. Katsoimme tämän välttämättömäksi toimintamme laajentuessa ja vakiintuessa. Kokouksen myötä tutkimusseura sai viralliset säännöt. Yhdistyksen ensimmäinen hallitus muodostettiin paikalla olleista jäsenistä. Organisaatiomuutos merkitsee lisääntynyttä demokratiaa ja vastuun jakamista. Pyrimme kuitenkin minimoimaan kaikenlaisen byrokratian.
20. huhtikuuta: ParaNetin toinen Internet-julkaisu (ParaDocsin jälkeen) - ParaDigma 2001: Tietoisuus ja paranormaalit ilmiöt - avattiin yleisölle. Johdannon ja kirjoittajien esittelyn lisäksi se sisältää seitsemän tieteellistä artikkelia kokonaisuudessaan - yhteensä noin 120 A4-sivua. Johdanto on osaksi myös aikaisemmin kaivattu raportti maaliskuun konferenssista. Paranormaaliin kohdistuvan tutkimuksen alueella ParaDigma 2001 on maassamme ainutlaatuinen julkaisu nimenomaan tieteellisyytensä ja moninäkökulmaisuutensa ansiosta, ja tällaisena se on merkittävä lisä suomalaiseen anomalioiden ja tajunnan tutkimukseen. Yhteisten ponnistusten hedelmästä on hyvä jatkaa tieteen kehittämistä, ja toivommekin että alan tutkimustoiminta vilkastuisi tätä myötä. Konferenssijulkaisu on ilmainen. 3. maaliskuuta: ParaDigma 2001 - toinen suomalainen paranormaalin tieteellisen tutkimuksen konferenssi - pidettiin Helsingissä Tieteiden talolla teemanaan "tietoisuus ja paranormaalit ilmiöt". Yleisöä oli vähänlaisesti, mutta ohjelma oli entistäkin laadukkaampi. Tapahtumasta kerrotaan lähemmin konferenssin esittelysivulla. 200029. elokuuta: ParaDigma-konferenssillemme avattiin uusi virallinen WWW-sivusto osoitteessa http://paradigma.thehardproblem.com. Uusien sivujen etuja ovat parempi sijainti, ajantasaisuus sekä kaksikielisyys (nyt mukana on myös englanti). Heinäkuu: Tutkijaverkostomme alkoi keräämään nimiä adressiin uuden tieteenalan edistämiseksi. Adressi on tarkoitus liittää Opetusministeriöön lähetettävään hakemukseen, jolla ajamme anomaalisten ilmiöiden professuurin, tieteellisen tutkimuslaitoksen ja/tai tutkimusohjelman perustamista Suomeen. Toivomme mahdollisimman monen allekirjoittavan adressin maaliskuun 2001 loppuun mennessä. Se on imuroitavissa PDF-tiedostona [poistettu], jota voi lukea vain Acrobat Reader -nimisellä ohjelmalla. Tämän taas voi hakea ilmaiseksi Adoben kotisivuilta. Adressi on myös julkaistu ainakin Ultrassa 10/2000 (s. 24), ja sen voi tilata paperimuodossakin puheenjohtajaltamme veloituksetta. 30. toukokuuta: Postituslistamme siirrettiin syrjinnän takia Tampereen yliopistolta eGroupsiin. Listalle menevät viestit alettiin arkistoida automaattisesti WWW-palvelimelle. Ainoastaan jäsenille tarkoitetun postituslistamme kotisivu löytyy osoitteesta http://fi.egroups.com/group/paranet-fin. 19. helmikuuta: ParaNet järjesti yhdessä Suomen Paratutkimusarkiston (SuPan) kanssa maamme historian ensimmäisen kansainvälisen paranormaalin tieteellisen yleiskonferenssin teemalla "paranormaalit ilmiöt ja tiede". Yleisöä oli niukanlaisesti, mutta ohjelma oli korkeatasoinen ja runsas. 199929. lokakuuta: ParaNetin ja samalla Suomen ensimmäinen tieteellinen paranormaalin tutkimukselle omistettu sarjajulkaisu ParaDocs avattiin Internetissä. Aluksi se sisälsi neljä tutkimustekstiä rajatiedosta. 9.-10. lokakuuta: Neljän jäsenen voimin ParaNet osallistui ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana muiden järjestämään rajatiedon tapahtumaan. Tämä oli jokavuotinen Hengen ja Tiedon messut Helsingissä. Tarjolla oli tutustumista PK-testeriin ja kirjallisuuteen sekä kyselylomakkeita täytettäviksi ja esitteitä organisaatiostamme mukaan otettaviksi. Saalis oli kuitenkin ParaNetin näkökulmasta laihanlainen, sillä kävijät eivät nähtävästi olleet juurikaan kiinnostuneita tutkimuksesta. Lomakkeita ja esitteitä meni jonkin verran, mutta odotettua huomattavasti heikommin. 25. syyskuuta: Tiettävästi Suomen ensimmäinen täysin tieteellinen paranormaalia käsittelevä seminaari oli ParaNetin ensimmäinen tutkimusseminaari, joka pidettiin yksipäiväisenä Tampereella. Siellä käsiteltiin meneillään olevia tutkimuksia. Paikalla oli neljä tutkijaa. 8. toukokuuta: ParaNet järjesti yhdessä Paratutkimuksen kanssa Suomen ensimmäisen kansallisen paranormaalia käsittelevän tutkimusseminaarin Tampereella. Aiheena oli tutkimusyhteistyön kuviot. Mukana oli kymmenkunta tutkijaa. 4. maaliskuuta: Tutkijaverkoston nimen lyhenne PATU muutettiin ParaNetiksi. Muutos vaikutti eniten näihin Internet-sivuihin ja sähköpostilistaamme. 1998Joulukuu: Nämä PATUn WWW-sivut avattiin tukemaan kotimaista paranormaalin tieteellistä tutkimusta. Marraskuu: PATU oli ensimmäisen kerran esillä lehdistössä. Ultrassa (11/98, s. 2) PATUsta kirjoitettiin otsikolla "Akateemiset tutkijat koolla", ja Ylioppilaslehdessä (13.11.1998, http://www.helsinki.fi/ylioppilaslehti/981113/981113rajatiede.html) otsikolla "Akateemiset X-fileet". Lokakuu: PATUn jäsenille tarkoitettu sähköpostilista avattiin Tampereen yliopistolla. 26. syyskuuta: Tutkijaverkoston ensimmäinen kokoontuminen pidettiin Tampereella, jossa jäsenistön 12:sta ihmisestä oli paikalla 7. Tällöin muovattiin verkoston toiminnan suuntaviivat ja otettiin käyttöön sen nimen lyhenne PATU. Jarkko Kari valittiin verkoston yhteyshenkilöksi. 17. elokuuta: Jarkko Kari perusti Paranormaalin ja Henkisyyden Tieteellisen Tutkijaverkoston ilmoittamalla asiasta uutisryhmässä sfnet.keskustelu.rajatieteet. Toimintasuunnitelma 2003-20041. JäsenistöYhdistyksen jäsenhankintaa pyritään edelleen tehostamaan. Tarkoituksenmukaisia toimintatapoja on kolme: 1) yhdistyksen edustajat pyrkivät aktiivisesti tiedottamaan ParaNetin Näitä kaikkia kolmea tapaa pyritään hyödyntämään niin hyvin kuin mahdollista. Yhdistys
valmistaa lisäksi jäsenilleen asianmukaiset jäsenkortit. 2. InternetKehitetään yhdistyksen kotisivuja ja niiden graafista ilmettä. Sivuille tavoitellaan kansainvälistä yleisöä jatkamalla sivujen kääntämistä englannin kielelle. Tutkitaan mahdollisuutta palkata yhdistykselle webbivelho kehittämään sivuille näyttävämpää ulkoasua ja tekniikkaa. ParaNetin tiedotustoimintaa kehitetään siten, että pyritään nimittämään erityinen tiedottaja, joka hoitaa sisäisen sekä ulkoisen tiedottamisen. Hallitus avaa tarvittaessa postituslistoja uusille toimikunnille. 3. TiedotustoimintaYhdistys ohjaa ParaDocs-julkaisuaan nykyistä kansainvälisempään suuntaan hakemalla julkaisulle ulkomaalaisia vertaisarvioijia ja hankkimalla kansainvälistä tutkimusaineistoa tiedottamalla julkaisuista ulkomaille. Yhdistys tavoittelee nykyistä näyttävämmän esitteen luomista toiminnastaan ja tarkistaa tällaisen esitteen painatusmahdollisuuksia. Yhdistys pyrkii myöskin kehittämään imagoaan laatua ja kriittisyyttä painottavana paranormaalin tutkijoiden järjestönä. 4. TutkimustoimintaYhdistys pyrkii päättämään vuoden sisällä adressihankkeen ja painottuu vuoden aikana kehittämään opetusministeriölle toimitettavaa selontekoa paranormaalin tutkimuksesta, johon laaditaan tähän liittyvä hakemus tajunnantutkimuksen ja parapsykologian professuurin rahoittamiseksi. Yhdistys tarkastelee mahdollisuuksia puolivirallisen paranormaalin tutkimusohjelman luomiseksi. Samalla se pyrkii edelleen tukemaan poltergeist-tutkimushankkeen yhteydessä toimivaa kenttätutkimusryhmää sekä toimii muulla tavoin paranormaalin tutkimustoimintaa edistävästi. 5. Julkaisut ja tapahtumatUuden hallituksen toimikauden alussa yhdistys keskittyy ParaDigma 2003 -tapahtuman toteuttamiseen. Tämän
jälkeen aloitetaan Tampereella järjestettävän ParaDigma 2005 -tapahtuman suunnittelu. Järjestö
pyrkii julkaisemaan vuonna 2004 paranormaaliin liittyvän populaariteoksen, joka merkitään myös tuon vuoden
jäseneduksi. Kuluvan vuoden syksyllä pyritään julkaisemaan viisivuotista historiaa juhlistava CD, johon
sisällytetään tutkimuksia, tausta-aineistoa, tekniikkaa, ohjeita ja yleistietoa liittyen paranormaalin
tieteelliseen tutkimukseen. 6. JäsentoimintaYhdistys pyrkii tehostamaan organisaatiotaan, jolla voitaisiin saattaa jäseniä ja muita tutkijoita tietoisiksi toistensa hankkeista yhteistyöhankkeiden syntymisen edistämiseksi. ParaNetin paikallistoimintaa jatketaan Helsingissä ja Turussa ja mikäli mahdollista käynnistetään myös yhdistyksen kotipaikkakunnalla Tampereella. 7. Suunnannäyttäjä- ja RajatiedepalkinnotYhdistys jakaa keväällä konferenssin yhteydessä ensimmäisen Suunnannäyttäjäpalkinnon, joka on tarkoitettu ansioituneelle paranormaaliin liittyvälle tutkimukselle. Rajatiedepalkintoa ei todennäköisesti vielä jaeta. Palkinnot jaetaan silloin kuin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, enintään kerran vuodessa. 8. YhteistyöYhteistyötä pyritään jatkamaan ja luomaan alan yhdistysten sekä muiden tahojen kanssa. Erityisesti painotetaan alan tiedotusta tehostavaa yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa. Kuluvana vuonna korostetaan kansainvälistä yhteistyötä. 9. Vuosikokous 2004Järjestetään huhtikuussa 2004 yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous. Pitkän aikavälin tavoitteitaTutkimusyhteistyöVerkoston puitteissa tarjoutuu erinomainen mahdollisuus tehdä tutkimusta yhteistyönä. Ensinnäkin tutkijat voivat halutessaan palkata toisia jäseniä tutkimusapulaisiksi tekemään rutiiniluonteisia tehtäviä. Toinen yhteistyömuoto on se, että useampi tutkija perustaa tutkimusryhmän, joka keskittyy tietylle paranormaalin/seminormaalin osa-alueelle. Tutkimusryhmä ei välttämättä tee tutkimusta yhdessä, vaan se on tavallaan oma minitutkijaverkkonsa. Kolmas tapa tehdä yhteistyötä on perustaa tutkimushanke, jossa tutkimusta tehdään tiiviimmin yhteistyössä. Tällöin eri tutkijoiden tutkimusaiheet sivuavat toisiaan, ja tutkimukset tehdään samaan aikaan. Neljäs vaihtoehto on tutkimusprojekti, jossa tutkijat tekevät tutkimuksen yhdessä, jakaen työtehtävät keskenään. Mitään näistä emme ole vielä saaneet varsinaisesti toteutetuksi, mutta eräs tutkimushanke tai -projekti (Projekti Hermes) näyttää olevan kehkeytymässä. Lähivuosina on tarkoitus verkoston puitteissa tai aloitteesta perustaa paranormaalin tutkimusohjelma, joka yhdistäisi tiiviimmin kaikki yksittäiset tutkijat, tutkimusryhmät, -hankkeet ja -projektit. Tähän ohjelmaan voivat ilmoittautua ne, jotka eivät ennestään kuulu mihinkään tieteelliseen tutkimusohjelmaan. Ohjelman sisällöstä tullee vastaamaan ParaNetin asiantuntijatoimikunta. Populaarikirjat: ParaNet aikoo myös joka toinen vuosi (alkaen ehkä 2004) painattaa yleistajuisemman teoksen, jossa käsitellään alan tuoreita tutkimustuloksia ja teorioita. Nämä julkaisut tulevat olemaan ilmaisia seuran jäsenille. Yhteydet ulkomaille: Ennemmin tai myöhemmin solmimme virallisia suhteita alan ulkomaisiin tieteellisiin organisaatioihin. Tätä varten osa Web-sivuistamme tarjotaan myös englanniksi. Toistaiseksi keskitymme kuitenkin tutkimukseen ja oman toimintamme kehittämiseen. Professuuri: ParaNet on ajamassa paranormologian (tai vastaavan tieteenhaaran) professuuria johonkin kotimaiseen korkeakouluun, jotta paranormaalin tutkimuksen integroituminen tiedemaailmaan saisi vauhtia. Professuuri helpottaisi suuresti myös oman laitoksen perustamista (ks. alla). Tällä hetkellä meillä on suunnitteilla Opetusministeriöön menevä hakemus, jota tukevan adressinsinäkin voit allekirjoittaa. (Professuurin ajamisesta ja adressista on luovuttu myöhemmin. Ks. adressi.)Tutkimuslaitos: Pitkän tähtäimen suunnitelmissamme on myös paranormaalin tieteellisen tutkimuslaitoksen/keskuksen/instituutin/yksikön perustaminen Suomeen. Se voisi toimia jonkin yliopiston tai korkeakoulun alaisuudessa, useamman yliopiston välisenä taikka kokonaan itsenäisenä laitoksena. Tämä hanke liittyy läheisesti professuuriprojektiimme (ks yllä).
|
|||||||||